sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Valmennus !

Tänään lähdettiin klo 13.00 meidän pihasta Hennan kanssa ensimmäiselle valmennustunnille tallille. Ehdittiin jo puoli kahdeksi tallille, eli hyvissä ajoin ja aikaakin jäi rauhassa laittaa Mania kuntoon, valmennus alkaa klo 14.00. Valmentaja saapuikin paikalle varttia vaille ja tuli esittäytymään meille ja kyseli perus kysymyksiä että voi luoda ohjelman meille täksi päiväksi :) Todella mukava henkilö ! Tykkäsin hirveesti ! Itse en ratsastanut selkäni takia, joka on taas sanonut sopimuksen irti :( 

  • Mustat pallot kuvaavat tolppia.
  • Vihreät nuolet ja katkoviivat kuvaavat Manin liikerataa.
 

Alotettiin ihan perus harjoituksella, katsottiin alkukäynnissä Hennan istunta heti kuntoon, etsittiin tuntuma Manin suuhun ja opetellaan nyt alkuunsa väistämään pohjetta käännöksissä. Hennan oikea istunta löytyi hyvinkin äkkiä. Mani hermostui tästä pohkeenväistö harjoituksesta sen verran että ravaillessa neliötä ympäri pukkeja sateli kahta kauheemmin mitä yleensä on. En ole ikinä nähnyt niin isoa kuin se veti alkuunsa! Henna pysyi kuin pysyikin hyvin liimaperseenä satulassa, vaikka molemmat jalustimet lähtikin irti ! Tuossa kohti mitä seuraillessani kentän laidalla tätä tapahtumaa katsellen olin aivan 100% varma että nyt tullaan jo alas! Ei kun ei, hienoa Henna ! Valmentajakin kyselikin että onko Manilla joku paikka kipeä ? Kerroin että selkä oli todella kipeä, mutta ei ole enää ollenkaan, että siitä se ei voi johtua todellakaan. Hetken siinä jutusteltuamme ja vilkaistuamme Manin ja Hennan työskentelyä megapukin jälkeen, Mani ja Henna menivät todella upeasti ! Mani nöyrtyi heti pukin jälkeen. Valmentaja sanoi siihen kohtaan että Mani yrittää hallita ja kontroloida ratsastajaa oman tahdon mukaan todella paljon, ja jos ei mennä Manin tahdon mukaan se yrittää pukittaa ratsastaja alas. Mani kunnei onnistunut saamaan Hennaa alas niin nöyrtyi siinä kohtaa kun ei nähnyt enää pakoreittiä, Henna teki harvinaisen selväksi mennään mistä hän haluaa ja yhtään ei pottuilla vastaan. Herra on todella kovapäinen ! 

Ainiin jäi ihan kertomatta tuosta taiteellisesta paint-piirroksestani, eli käynnissä ja ravissa työskenneltiin neliötä kentän keskellä. Aina pysähdyttiin ennen kulmaa noin neljäksi sekunniksi ennen kääntymistä. Mani ei osaa olla hetkeäkään paikallaan, joten oli erinomainen treeni tähän väliin ! Aluksi se oli vaikeaa, kunnes Mani tajusi että nyt taas pysähdytään niin oppis olemaan hetken paikallaan :D ! Kun tämä onnistui harjoteltiin kääntymään kunnolla, ei tiukasti, muttei liian kaarevastikkaan. Valmentaja sanoi että myötäpäivään neliötä ravaillessa Mani yrittää kaahottaa ravissa todella paljon ja ottaa vasenta lapaa liikaa eteen ja tuntuma häviää Hennalla hetkeksi. Tuo saatiin korjattua liikkeellä : pidätä,löysää, pidätä, puoli-pidäte käännöksen suuntaan ohjalla ja löysää. Sama toistettiin ravissa, ja onnistui ! Ei ottanut lapaa liikaa eteen ja meni paljon rauhallisemmin ennen käännöstä ja käännöksen jälkeen. Tätä harjoiteltiin noin 60 min ja vaihdettiin suuntaan useempaan otteeseen kunnes todella sujui ! Parempi kolme hyvää askelta kuin 20 väärää. Tässä kohtaan annettiin tupla-kehut ja pitkät ohjat. Olen iloinen tästä päivästä!


 
Onneksi kengittäjäkin tulee tallille ja Mani saa uudet tossut alle ja vuolun, jota kaviot tarvitsevat kipeästi ! 
Otin vielä Manista kuvan treenin jälkeen, kun saatiin varusteet pois pyörimästä jaloista :) Poika oli saanut hikeä pintaan ja oli hirveän levollisen oloinen :)


By: Niki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti