tiistai 29. joulukuuta 2015

Hiiop satulaan!

Pahoittelen alkuun heti todella huonolaatuisia kuvia, jotka nyt aion tänne tunkea väkisin, muutakaan ei ole.. Mutta tosiaan eilen satulansovittaja tuli tuomaan tilaussatulamme testattavaksi. 
Tallilla oli pakkasta (-7) tarpeeksi, kyllä sormet jäätyi, jossen jotakin tekemistä keksinyt. Odotellessani äitiä ja Riinaa saapuvaksi, putsasin karsinan aikani kuluksi ja hain kamojakin valmiiksi. Hain Odin sisälle, koitin selän rutiininomaisesti, se oli hyvä eikä arkonut. Tarkoitus oli lähteä liinassa jumppaamaan ja vertymään ensin, kunnes kapuan selkään. Onneksi liina liikutin ensin noin tunnin, pojalla vähän viirasi pääkopassa, liekö pakkanen tehnyt tehtävänsä :D Pientä sekoilua havaittavissa ja mörköjä kentän päädyssä.. On Odi kyllä ollut aikas kevyellä liikunnalla muutenkin, kai nyt virtaa on jäänyt varastoonkin. Kenttäkin ei ollut aivan jäässä, mutta ajattelin etten aio laukattaa Odia, me selvitään ravilla. Toisin kävi, säikähdyksien ja pelleilyjen seurauksena, hyvin nousi laukka ja persuskin korkeuksiin + muut joulujuhla liikkeet. Noh antaa riehua.

Meillä meni vanha ohjasapu rikki, kun odi oli ilmeisesti saanut Riinallakin hepuli kohtauksen narun päässä, onneksi saimme satulansovittajan mukana uuden ;) Siinä melkeimpä tunnin Odia pyörittelin ja ehti tulla kamalan kuuma, oli pakko riisua takkikin pois, joka kostautui mulle myöhemmin. Vein Odin vielä hetkeksi odottamaan karsinaan ja heitin fleecen päälle. Kun sovittaja saapui, satula tarkastettiin päälipuolin vielä ja vihdoin mun oli aika nousta selkään. Nousin tavanomaisesti penkin päältä ja tässä kohtaa tämä kostautui, kun ehtisin kylmenemään -> kangistumaan. Jalka ei tahtonut nousta mitenkään, ees puolta metriä ilmaan :D Toisella yrityksellä sain jalan jalustimelle ja noustua selkään. Odi lähti löntystämään tuttuun tapaan, muistutin asiasta ja sillä hetkellä muistinkin kuinka säpäkkällä tuulella poika olikin, sain kuitenkin korjattua takaisin käynnille.
Satulansovittaja kulki vierelläni ja tunnusteli satulaa liikkeessä ja vaikutti hyvälle ja tuntuikin hyvälle selästä. Oikein mukava penkki. Köpöttelin siinä n.10 min, ja ehtisin vitsailemaan äidilleni, että odi tuntuu ihan sille kun se keksisi jotakin jekkua mulle. Odi luki ajatukseni ja toteutti asian :D Herran jumala en ole pitkään aikaan selässä käynnyt ja tasapaino surkea, Odi ponnisti pukin mulle ylläriksi. Jotenkin osasin odottaa tuota ja sain pidettyä itseni selässä, ihmettelen kyllä tuota suuresti :D Maastoreissulla sai mut alas, nyt ei onnistunut ;) Kun tuosta selvisin, kävelin vielä ympyrällä hetken, kunnes satulansovittaja kävi vielä selässä tarkastamassa satulan. Satula jäikin mulle ja vuokraajille heti tallille, joten kaupat tuli!



Tänään aamulla herätessäni, poikaystäväni huomautti komeista mustelmista reidessä ja polven sisäpuolella. Ilmeisesti sain ne satulan kokeilusta. Muistaakseni satula ei painanut mua mihinkään, joten jääköön mysteeriksi. Jalat on kyllä niin kipeät ja huutaa lisää ratsastusta vain. Tästä se lähtee!
Huomenna eläinlääkäri tulee antamaan viimisen rokotuksen ja laittaa taas akupunktioneulat Odin selkään, lihaksien rentoutumista varten. Viimeksikin tuo toimenpide auttoi, toivottavasti nytkin.

By: Niki


2 kommenttia:

  1. Hyvä että löytyi parempi satula! Alatko nyt itse ratsastamaan Odilla enemmän? Ja olisi myös kiva jos pitkästä aikaa lisäisit Odista jotain ratsastuskuvia ja videoita, kun niitä ei ole hetkeen tullut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aloitan nyt ratsastamaan kunnolla, kun mun avokkini pääsi intistä. Lisäilen ja yritän jtn video matskua saada myös, mutta niissä voi hieman aikaa kestää kun Odi on nyt saikulla :(

      Poista