keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Diagnoosi tulevaan




Terveisiä klinikalta! Tätä päivää jännitin niin paljon, kuinka ihminen vaan voi. Odotin pahinta mahdollista eli Odista ei olisi enää ratsuksi, toisin onneksi nyt kävi, mutta eläinlääkäri arvioi tilanteen puoliksi oikein kotikäynnillä. Odin lastaus klinikalle päin oli hieman haastavaa toihua, kun itse jännitin valmiiksi. Odihan sen vaistosi ja eikä suostunut, kuin neljännellä yrityksellä koppiin. Matka sujui hyvin kuitenkin. Klinikalle päästyämme Odi ei olisi halunnutkaan tulla ulos kopista, mutta muistuttamisen jälkeen tulikin näppärästi. Kävin ilmottamassa tulostamme sisälle ja tuotiin Odi sisälle karsinaan odottamaan vuoroansa. Odi hermoili hieman paikasta, rauhottui kuitenkin ennen kun päästiin toimenpidehuoneeseen.

Eläinlääkäri tunnusteli selkää ja totesi metacamin auttaneen ja selkälihakset oli paremmat aikasempaan verrattuna, pehmeämpiä. Käsky kävi maneesille katsomaan vielä liikettä, kun pohja on pehmeämpää. Odilla oli niin järkyttävästi energiaa, eikä sujuvasta ravailusta suoralla uralla ja saatika ympyrällä tullut mitään. Odi olisi vain halunnut kunnolla revitellä, joka toisella askeleella takakontit oli ilmassa ja virtapiikkejä sateli. Annoin hetken siinä riehua, kunnes odi ravaili nätisti ja laukkasi. Eläinlääkäri pyysi lopettamaan ja halusi tehdä taivutustestin takajaloille. Odi reagoi aavistuksen voimakkaammin oikella takajalla, kuin vasemmalla. Testi tehtiin toisenkin kerran, jolloin sama juttu ja eläinlääkäri halusi kuvauttaa myös takapolvet ja lonkkanivelet varmuuden vuoksi.

Tässä näkyy kuinka selkälihakset on hävinnyt ja tuosta notkoselästä

Kun takaisin sisälle päästiin eläinlääkäri toi rauhotuspiikin, jonka jälkeen vedin itse röntgen kamat päälle. Röntgenhoitajat laittoi selkään teippejä, joiden sisällä oli metallipaloja numeroineen, haarakkeiden erottamiseksi. Kuvia kertyi 16kpl yhteensä.


Sitten löytöihin. Takapolvet ja lonkkanivelet kunnossa, ei huolta niistä, mutta siihen kohtaan mihin satula loppuu on 4 okahaaraketta on kasvaneet liian lähekkäin toisiansa, joka vaatii heti hyvää fysioterapeutin hoitoa. Eläinlääkäri sanoi kuitenkin, että odista on vielä kilpailemaan ja jatkamaan normaalia ratsun uraa, täysin oireettomana. On pahempiakin tapauksia nähnyt. Mitä jos hoito ei tehoakkaan? Niin, silloin ainoa vaihtoehto on leikkaus, joka suoritetaan Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa. Jos Odin selkä ei näytä siltä, että tilanne ei muutu miksikään, varaan odille leikkausajan. Paranemis prosessiin saa kulua kuinka paljon aikaa vain, periksi ei anneta kun on täysin hoidettavissa. Toivottavasti fysioterapeutilla tästä selvitään ja saatiin aikakin varattua 29.1. Kotona liikutaan jumppailen ja liinassa, selkään saa vasta harkita menevänsä, kun kiputila on poissa. Nyt on äärettömän tärkeetä saada poika käyttämään selkää. Fysioterapeutti tarkistaa satulankin seuraavalla klinikka käynnillä ja tästä eteenpäin satula tarkastetaan joka kuukausi.

tässä näkyy ongelmakohta
Näillä eväillä eteenpäin, toivoa on ja onneksi on. Odi saa vielä kivuttoman loppu elämän meidän seurassa. Mitä vain rakkaan eläimen vuoksi. 

By: Niki


2 kommenttia:

  1. Moikka, löysin blogiin ekaa kertaa. :) Näin erään hevosen röntgenkuvat sellaisen leikkauksen jälkeen. Siinä leikkauksessa oli tehty tosi pahaa jälkeä, hevosta pystyi ratsastamaan korkeintaan höyhenenkevyt teini. Eli kannattaa harkita ja hankkia tietoa ennen kuin päättää leikkauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Millä menetelmillä hevonen on leikattu? Leikkaus operaatio on muuttunut juuri n 2v sisällä :) tällä hetkellä leikkaus tarvetta odille ei ole :)

      Poista