sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kokeiltiin piuhoja juoksuttaessa

Odi on ollut kovilla pakkaspäivillä ( -14 ->) ihme sättääjä ja touhottaja, että on saanut purra hammasta yhteen ja vähän niinkuin opeteltu uudestaan nätisti kävelemään esim. tietä pitkin naapuritallille. Kaikki on ollut kammottavaa ja kyttäiltävää on löytynyt joka usikosta ja hiekkatienkurvista, vähän on viskottu pyllyäkin ja esitelty hyppyloikkapomppu ja teeskennelty pelästyessä sivuloikka muuveja.  Luulin että kaikki johtuu kun kaura humahtaa päähän ja ei liikuteta yhtenä päivänä, niin on tuollainen. Kauran syöttämisen lopetin kokonaan Odilla, kun kentälläkin järjesti pieniä kohtauksia. 
Tänään ulkona ei ollutkaan niin kylmä -5 astetta, eli suhteellisen lämmin ilma, tuuli vain oli tosi inhottava. Lähdettiin tallia kohti ja tuttu kertoi facebookissa jousto-champpooneista, ja kehui niitä hyväksi. Mun oli tarkoitus tänään hakea Agrimarketista sellaset kymmenellä eurolla, mutta eihän se nyt sit ollutkaan auki :(  Kysyin tallinomistajaltakin, jos häneltä löytyi mutta ei champpooneja vaan jotkut toiset versiot niistä, joiden nimeä en edes tiedä. Muistin sitten kun olin Odin kanssa kesällä Liedossa ja treenattiin kentällä, niin joku tuli poniansa juoksuttamaan riimunnaruista tehdyn champpoonien kanssa. 
Henna haki Odin tarhasta ja alkoi laittamaan tätä kuntoon, kun samalla mä räpellä kahden riimunnarun kanssa, että saisin ne yhteen solmittua silleen että myöskin pitää jos Odi päättääkin nykäistä ne irti :) Sainkin kuin sainkin naru hökötyksen valmiiksi ja suunnattiin kohti kenttää. Ihmettelinkin mikäs nyt on kun Odia sai taas vetää perässä? Oikeesti repiä, että laittaisi kaviota toisen eteen! Mitä onko vanha Odi tullut takaisin ?? :D Ei tullut kävelymatkan aikana yhtäkään pukkia, ei säikähdyksiä ja kulki meidän takana, korkeintaan pää yletty kyljen kohtaa, mutta jättäityi taas taka-alalle, ummistelemaan silmiä.. Ajateltiin kuitenkin, no kentällä löytyy energiaa muille jakaa ja pyllyä yläilmaan, mutta ei, meidän pukkisaldoksi jäi 0.

Kentällä annettiin Odin ravata ilman mitään piuhoja ensin, että saadaa kunnolla lihakset lämpenemään ja vetreytymään. Odi oli aikansa siinä hölkkäillyt rauhallisesti niin ensin kokeiltiin tallinomistajan piuhoja, josta kertoi että on paremmat kuin champpoonit, eli pitäisi olla enemmän vaikutusta. 





Nämä piuhat laski odin kaulaa vaakatasoon kyllä ja annettiin Odin ravata liinassa hetken ja odoteltiin jos Odi tajuaisi itse laittaa kaulansa kaarelle, ei laittanut. Odi ravasi toiseen suuntaan nämä päässä jonkusen 10 min yhteensä ja annettiin kävellä paljon, ettei liikaa rasita lihaksia. Näistä piuhoista huomasi kuitenkin että kuinka takapää alkoi tekemään töitä ja kaula myöskin. Sitten kun vaihdettiin suuuntaa, vaihdettiin tämä mun tekemä riimunnaru -champpooni viritys.




Tätä mä hainkin Odilta, kaula kaarelle ja lihakset tekemään töitä ! Odi ravasi tähänkin suuntaa myöskin 10min yhteensä ja käveltiin. Näillä mun virityksillä huuomasi kuinka koko hevonen teki töitä, Odilla oli kuulo päällä koko ajan ja teki niinkuin pyysi pelkästä käskyistä. Tämän jälkeen otettiin piuhat pois ja annettiin Odin venytellä selkäänsä kunnolla käynnissä liinassa, kun mä keräsin kamoja talteen ja lähdettiin kävelemään takaisin tallille. Matkalla Odikin oli tosi väsyny, eli n. alle tunnin lihastreenillä oli hyvä vaikutus :)  Tallilla linimentit selkään ja koipiin, toppaloimi päälle ja pihalle takaisin vielä tarhailemaan.

Nyt kun pääsin piuhojen makuun ja niiden vaikutustapaan, tämä EI silti tarkoita sitä että, piuhat tulee joka ratsastuskerralla käyttöön. Miettisin jos kerran viikossa, jos edes sitäkään, voisi laittaa piuhat kiinni. Odi saa edelleen kuitenkin kulkea omassa "muodossa" liinassa ja ratsastaessa.

By: Niki


16 kommenttia:

  1. mun blogissa ois sulle haaste :) http://sandrajaharmonia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. vittu toi sun hevoses on rytättynä

    VastaaPoista
  3. Niimpä onkin vittu :) sinäpäs olitkin kaiken näkemässä :)

    VastaaPoista
  4. Ei mut ihan tosissaan siis kyl hevonen kulkee muodossa jos sitä ollaan oikeen ratsastettu ja sille tarjotaan tasaista tuntumaa koko ajan. Ei siinä mitään piuhoja tarvita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Terveisin tällä samaisella hevosella useita kertoja ratsastanut. Aina sain sen peräänantoon, vaikka lihaksisto ei ollutkaan mikään kehuttava.

      Ja nyt kun näitä kuvia kattoo, niin se ei missään kuvassa kulje edes muodossa tai edes yhtään sinne päinkään.. Ratsastettavuus on muuttunut varmaan hirveesti siitä kuin mä sillä menin, heppa kun ei ihmeellisyyksiä tarvinnut, kun hakeutui kulkemaan "oikeinpäin".

      Poista
    2. niin no miten tämä liittyy piuhoilla juoksutukseen ??

      Poista
  5. Jep ja mitäköhän otsikko sanoo ? Ja ihan vain treenaillaan selkälihaksia ja sen saa väsytettyäkkin nopeammin piuhoilla..

    VastaaPoista
  6. Onko Mani myytävänä sulla viellä? Vai ootko jo myyny vai onko se sulla viellä? Minkäkokone sen pää on?

    VastaaPoista
  7. Mani on myyty :) sen pää on full

    VastaaPoista
  8. tee postaus odi vs mani :) musta odi on kyl paljo parempi hepo sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Niki, onko sulla muuten mitää tietoa manista, mitä sille kuuluu ja kuinka se voi? :)

      Poista
  9. Manilla on uusi blogi, löytyy googlettamalla nimellä :)

    VastaaPoista
  10. En tiedä teenkö tuota postausta :)

    VastaaPoista
  11. Millon teet uuden postauksen? (:

    VastaaPoista