perjantai 17. heinäkuuta 2015

15.7. Kake ry, 1-tason estekilpailut


90cm

Meidän piti osallistua luokkiin 80cm ja 90cm, mutta vaihdettiinkin kasikymppinen 100cm:n. Tarkoituksena on lopettaa kisailu metriin, joten nyt meillä oli edes tilaisuus kokeilla miten se sujuu. 
Ensimmäinen luokka alkoi meillä joskus viiden maissa ja tallilla oltiin todella aikaisin, aikaa oli siis tehdä kaikki ihan rauhassa. Tällä kertaa Odi ei halunnutkaan mennä koppiin, mutta onneksi toisella yrityksellä kaverini sai Odin menemään koppiin. Matka taittui hyvin ja kisapaikkakin oli kiven heiton päässä. Oletin että kuitenkin suht pienet kisat, joten ihmisiä ei voi olla paljoa ja jotkut luokatkin oli jo loppuneet, tilaa siis pitäisi olla! Toisin kävi. Koko talli alue oli ihan täynnä trailereita ja henkilöautoja jo parkkeeraanut teiden viereen, onneksi kuitenkin meillekkin löytyi trailerille paikka ja autonkin sain pysäköityä tien viereen muiden autojen kanssa. Saatiin hetki höpötellä rauhassa ja katsoa muiden kisaamista ennen verkkojen alkua maneesissa. Odi tuli kopista rauhassa ulos ja hetken pöristeli ilmaan ja jälleen kerran voin olla ylpeä fiksusti käyttäytyvästä pojasta!

Verryttely sujui todella hyvin Riinalta ja Odilta. Odi hyppäsi hienosti. Riina vuoro oli jälleen viimisten joukossa. En muista nyt esteen numeroita, mutta kyseiselle esteelle tulo oli hankala ja siitä 4 virhepistettä, muuten rata sujui Odilta!

90cm

90cm, tämä este putosi

90cm

90cm

Kun metrin luokka alkoi, Riina oli onneksi siinä kahdeksas lähtijä. Verkassa Odi hyppäsi ilmavaralla esteet, kentällä ei sit mennytkään niin hyvin. Odi sai 12 virhepistettä. Tässä miettisin, onko Odi valmis metrin luokkiin kuitenkaan vielä? Kunnon puolesta on, mutta ehkä Odin pitäisi olla hieman säpäkämpi radalla. Koti treeneissä on imenyt hyvin esteille ilman suurempia pudotuksia. Olen silti ylpeä pojasta, enempää ei olisi voinut pyytääkkään :) Ainakin kokemuksia rikkaampana!
Kiitos Riinalle taas!

100cm

100cm

100cm

100cm

100cm
(c) Nicola Hall

By: Niki


3 kommenttia:

  1. Ihana toi eka kuva kun jalustimet ja este sävy sävyyn :D. Tosi hyviä kuvia muutenkin, ja jotenkin tykkään tuon hevosen hyppytyylistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiitos :) harmittaa ku tuli pari epätarkkaa, mutta onneks niistäkin erottaa (:

      Poista
  2. Se verran haluan tarkentaa kaikille, että kyllä Odi on valmis 100cm luokkiin, virhepisteet olivat täysin minun vikani! Esteellä 2,3 ja 5 tuli puomit, 2 ja 3 oli linja, jolle ratsasin liian lujaa, enkä hidastanut tarpeeksi, esteet 4 ja 5 olivat myös linja, jossa oikaisin liikaa. Odissa ei siis ole moitittavaa, vaan ratsastajassa :) Hoksasin nämä vasta kun olin katsonut videon suorituksestamme ja olen tyytyväinen, että huomasin virheeni, koska näin voin oppia enemmän ja tiedän ettei vika ollut hevosessa :)

    VastaaPoista