lauantai 3. marraskuuta 2012

Satulaan takaisin totuttelua ja kyllästyminen..

Kirjoitan nyt siis kaksi blogi tekstiä kun viime kerrasta on niin pitkä aika. Otsikko kertoo kaiken tällä kertaa, eli siis mentiin tänään liikuttamaan Lantti, kun eilen onneksi kengittäjä kävi laittaa hokit alle ja muillekkin hevosille. Kävelimme tallinomistajan talolle maksamaan kengitysrahan, kun kengittäjä oli vielä sumpittelemassa, siinä aikamme turistuamme sanoin " Mennään nyt liikuttamaan Lantti kentälle"  ja kengittäjä sanoi ettei kannata tänään mennä ollenkaan. Kummastelin hetken ja käännyn takaisin päin kuunnellakseni miten kengittäjä aikoo jatkaa lausetta. Kengittäjä oli ottanu Lantin oik.takajalan kaviosta pikkasen liikaa ja vuotaa siis verta, että hän oli laittanut kavion ja kengän väliin ohuen pohjallisen, ettei menisi pöpöjä kavioon. Olin hetken hiljaa ja kelasin koko juttua, eipä siinä sitten muu auttanut kuin harjata Lantti perusteellisesti ja päätettiin Hennan kanssa ottaa satulan totutus treeniä, kun Lantti pelkää satuloita kuollakseen. Satulastahan selkä on kipeytynyt pahasti ja siksi kammoksuu. Leipää vain taskuun ja esittelemään satulaa herralle. Nyppisin leivästä pieniä palaisia ja laitoin satulaan niin että Lantti ottaa itse leivän murusensa, niin että joutuu väkisinkin koskemaan mokomaan kammotukseen. Lantti ei ollut ollenkaa halukas ottamaan satulan päältä leipäänsä vaan hamuili mun taskuja, jos sieltä sattumalta tipahtais leipää. Hetken kuitenkin odoteltuamme Lantti otti leipää satulan päältä, hyvinkin varovaisesti ja äkkiä :D Siinä treenailtiin 20 min ja Lantti otti jo paljon rohkeammin kontaktia satulan kanssa ja siirryin hiplaamaan Lanttia satulan kanssa sen kylkiin. Lantti yritti väistellä satulan kosketusta, mutta taas palkittiin välissä kun ei väistellyt ja sen jälkeen nostin satulan Lantin korvien taakse kiinni pidellen ja siellä liu`uttelin edestakaisin ja siitä Lantti ei ollut moksiskaan kunnes laitoin satulan oikealle paikalle siinä Lantti väänsi selkänsä ihan mutkalle ihan kuin olisi sattunut. Otin satulan pois uudestaan ja hieman tökkisin taas sillä kylkiin ja laitoin selkään takaisin, meni huomattavasti jo paremmin ! :) Satulavyötä kiristäessä pikkasen piti mielenosoittaa ja näyttää kiukkuiselta angrybird:siltä  ja näykkiä hellästi :D 
Ennen kuin lähdettiin tallille halusin ostaa Lantille jo toppaloimen + kaulakappaleen. Näin ihan hienon näköisen Biltemassa ja päätettiin, että käydään sieltä hakemassa :) Taas löytyin vain yksi 155cm toppis :D Kaulakappaleen koon valitsemisessa syttyi pään yläpuollelle maailman suurin kysymysmerkki ;o Oli vain S - kokoisia ?? Apua ! Otettiin kuitenkin se kokeiltavaksi ja ainahan kuittia vastaan voi vaihtaa :) Toppaloimi istui todella hyvin, yllättysin jopa kun on Bilteman krääsää, samoin myöskin tuo kaulakappale oli ihan nafti Lantille ja jäi vielä tilaakin lihasten kasvulle :) ! Jes !


Meinasin vielä ostaa vaaleansinisen riimun, niin rimmaa hyvin väreihin ;) !

Sitten vähän kyllästymisestä. Tänään todettiin se liina liikutuksessa, Lantti veti ihan täydet stopit ravin nostamiselle ja alkoi temppuilemaan urakalla. Katselin hetken sitä touhua ja miettisin että ei enää ja käskin Hennan lopettaa. Lantti tarvitsee jo muutakin aktiviteettiä ! Tallilla on ohjasajovarusteet kärryjä myöden. Siitä se ajatus sitten lähtikin ! Ohjaskamat päälle ja nähdään samalla miten toimii niiden kanssa. Henna ohjasi ja mä talutin pari kertaa kentän ympäri, kunnes sanoin Hennalle että mä en enää taluta niin katotaan miten toimii ohjastaessa ja otin irti riimunnarun kuolaimista ja kävelin kentän keskelle seuraamaan. Herran jumala miten Lantti nautti siitä kun saa tehdä muutakin ! Henna otti pysähdys, peruutus ja pidäte harjoituksia. Herralla oli koko ajan homma hanskassa eikä ees yrittänyt harkitseakkaan temppuilevansa missään vaiheessa. Toimi kuin unelma ja että olisi tehnyt koko pienen ikänsä samaa vain ! Hieman kuulemma Lantti oli ohjastaessa aluksi painanut kädelle, mutta ei loppu vaiheessa enään ollenkaan ja sai kunnolla rentouttaa suunsa :) Mennään vielä muutaman kerran kentällä ja sitten lähdetään maastoon köpöttelemään :)




Ehkä joku hienoin ! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti