keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Riinan kertomus Odista

Toinen postaus samaan päivään, noh yritän ainakin olla aktiivinen blogini parissa tällä kertaa :) Eräs lukija kysyi voiko Riina kertoa Odista, millainen on hänen mielestään, joten päätin toteuttaa tämän samantien. Otin Riinaan yhteyttä eilen tästä asiasta ja tänään sain hänen kertomuksensa.

Riina:

Hei!
Tämä oli Nikin blogin lukijoiden toive, että kertoisin vähän miten Odin kanssa on ollut työskennellä. En ole montaa kertaa Odilla ratsastanut, mutta näinä kertoina mitä olen niin on ollut kyllä hauska ratsastettava.
Alkuun tehtiin pelkkää sieläätyöskentelyä, Odi vaatii napakan ja vaativan ratsastajan kulkeakseen oikein ja alussa tietty oli vähän sellaista testailua, että onko ihan pakko. Loppua kohden aina huomasi, etten anna periksi ja hän sitten antoi ja kulki hienosti loppu ajan. Sinnikäs hän kyllä on kun jaksaa niin kauan pistää vastaan, täytyy vaan olla antamatta periksi.
Näiden sileidentyöskentelyjen jälkeen aloin hyppäämään Odilla ja kyllä sen heti huomasin, että hän pitää enemmän esteistä kun koulukiemuroista. Esteille on kova imu, mutta silti on täysin hallinnassa ja kuulo päällä. Ei olla hypätty kovinkaan korkeita kun hänellä ei olla hypätty pitkään aikaan, joten aloitettiin hitaasti ja pienistä esteistä.
Hypätessämme, ennen esteiden nostamista lisättiin esteiden määrää. Se meni todella hyvin, loppu peleissä ratsastajan ei tarvitse muutakuin ohjata ja olla tukena ja Odi hoitaa loput. Tämän jälkeen alettiin nostamaan vähän esteitä, mutta silloin mentiin ihan yksittäisinä. Yksittäisinä ollaan hypätty Odin kanssa jo 95cm, mutta oli kovin väsynyt silloin ja piti lopettaa. Nyt sunnuntaina 26.4 olisi tarkoitus hypätä yksittäisenä 100cm, elikkä yleisö on tervetullut katsomaan.
Tässä ei ole paljon tekstiä, mutta toivottavasti oli riittävä. Kysellä saa ja vastailen parhaani mukaan.


Sunnuntaina tulee uutta postausta viimeistään Riinan hyppelyistä!


By: Niki

Odin ruokintaa ja liikutusta nykyään

Odi söi ennen litran yhteensä päivässä Dodson & Horrell Build up Conditioning Mix:ä, mitallisen biotiinia ja dl rypsiöljyä. Ruoka oli tarkoitettu enemmän siihen, että Odi saisi massaa kerättyä suhteellisen nopeasti, kun laihtui viime laidun kaudella rajusti. Tällä sain Odin taas hevosen näköiseksi ja kylkeen vielä liikutusta kevyesti, jota nostettiin sitä mukaan miten Odi jaksoi liikkua. 


Kuva ja teksti lainattu http://captainstore.fi/perusrehut.html
Build-Up on suunniteltu hevosille ja poneille, joiden lihasmassaa halutaan kasvattaa kontrolloidulla tavalla. Samalla halutaan kuitenkin välttää mahdolliset liikaruokinnan aiheuttamat ongelmat. Tälläisia ovat mm. erilaiset ruuansulatushäiriöt sekä hevosen kuumeneminen, syötettäessä kovin energiapitoista ruokaa. Build-Up rehu sisältää hitaasti energiaa vapauttavia ja mikronisoituja raakaaineita, helposti sulavia kuituja, öljyä sekä vitamiineja ja kivennäisiä. Build-Up sisältää myös yea-sacc hiivaa, joka edesauttaa pieneliötoimintaa suolistossa, ja siten parantaa ruuansulatusta. Saatavana sekä mysli että pelletti muodossa. Sopii erityisesti talvikaudelle, jolloin hevoset helposti menettävät massaa ja tarvitsevat enemmän energiaa!

Olin juuri tyhjentänyt Build-up säkin Odin ruokalaatikkoon ja heittänyt pussin roskikseen ja tallin toinen omistaja oli lueskellut pussia ja kysynyt miksemme vaihda ruokaa Criollon Top:n? Miettisin että miksei, koska olin miettinyt muuta ruokintaa Odille, koska Build-up:a en perjaatteessa tarvitse, kun rupesi jo lihottamaan Odia. Tallille tulee joka kuukausi kuorma kyseistä rehua. 

Kuva ja teksti lainattu http://www.criollo.fi/index.php?show=tuotteet
Criollo Top on kotimainen, tarkkaan suunniteltu kauraton täydennysrehukilpa- ja harrastehevosille, joka sisältää oikeassa suhteessa KAIKKI hevosesi tarvitsemat kivennäiset, hivenaineet, vitamiinit ja aminohapot. 
Criollo Top -rehun lisäksi tarvitset hevosellesi vain kauraa, heinää, suolakiven ja vettä.


Päätimme äitini kanssa kokeilla tuota, syötin ensin puolet normaalisti Build-up:a, kunnes vähitellen lisäsin Criollonia joukkoon eli puolet ja puolet. Tähän mennessä Odin käytös ei ollut muuttunut ja vatsakin toimi hyvin, eikä oireillut. Päästiin siihen asti kunnes Criollon:a meni litra päivässä ja annettiin puoli litraa kauraa. Odi sai järkyttävästi virtaa ja pukkeja oli sadellut ja hirveen säikkynä. Tiesin jo, että on kaurasta johtuvaa, joten kauraa otettiin hetkellisesti pois. Perjaatteessa Criollon toimii kauran kanssa, niinkuin tuote kuvauksessakin sanotaan, joten kun Odi oli lopettanut virran keruun, niin kokeiltiin antaa vain kourallinen sekaan. Lopputulos oli vieläkin sama, Odi edelleen veti omaa show:ta treeneissä. Kaura pois kokonaan siis.

Criollon on sopinut ja antanut enemmän energiaa kuin Build-up. Odi jaksaa paremmin ja kauemmin työskennellä.

Ruokinta nyt:

Aamu:

0,5 l Criollon Top
7,5 ml Biotiini

Ilta:

0,5 l Criollon Top

+ porkkana paloja, leipää yms

Odi liikkuu nyt 5-6 krt viikossa. Koulua vielä Odilla mennään enemmän ja hypätään mielenvirkistykseksi 1-2 krt viikossa. Maastakäsintyöskentelyä on treenattu myöskin, ainakin silloin kun olin raskaana, kun en päässyt mahani kanssa selkään, enkä halunnut ottaa mitään riskejä.
Ennen Odia joutui hoputtamaan hirveästi liikkumaan liinassa. Tästäkin jo huomasi, ettei sen kanssa ole paljoa työskennelty liinassa, joka on mun mielestä hevosen koulutuksen perusta, joten otin sen työn alle. Nykyään ravi ja laukka nousee pelkästä äänestä ja samoin hidastaa käynnille tai raville näin ja nostaa jopa hyvällä päivällä käynnistä suoraan laukan. Äänellä saan myöskin lisättyä tempoa, jos Odi hölkyttelee ja ihailee maisemia. Juoksutuspiiskaa pidän silti mukana, joka toimii välillä hyvänä muistutusvälineenä.

Henna ja Odys 2014 Kesä

Emilia ja Odys 2015 Huhtikuu
By: Niki


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Minä kameran takana

Lauantaina piti olla klo 12 ottamassa vastaan koeratsastajaa tallilla, joten aamulla reippaana sängystä ylös ja nokka kohti Turkua päin. Koeratsastus sujui hyvin. Tämän postaus kuitenkin painottuu vuokralaiseeni Emiliaan. Lupasin häntä kuvailla kentällä kun työskentelee Odia. Emilia ehti tunnin ratsastaa ennen estevalmenuksen alkua kentällä, vaikka ihmisiä pyörikin hyvin siellä kantamassa puomeja ja miettimässä esteiden paikkaa. Odillakin oli sopivasti energiaa täksi päiväksi, mutta ei kuitenkaan ollut energiapommi.

Emilia ratsastaa Odia tällä hetkellä kerran viikossa ja on ollut mukana melkeimpä alusta asti. Emilia on vienyt Odia todella paljon eteenpäin koulupuolella, mutta on hypännytkin muutamia kertoja. 







 Odi oli sopivasti alkuun lämpätty, mutta Emilia aloitti pienellä kävelyllä aluksi. Ravissa Odi kulki nätisti muodossa ja todella rennosti. Kentän toisessa sivussa kulkee tallin oma pieni maastopolku, ja siellä oli sopivasti kävelemässä kaksi ratsukkoa. Odi ravaili juuri sillä sivulla ja pelästyi niitä ja otti muutaman spurtti askeleen, mutta Emilia sai pojan ruotuun heti ja jatkoi ravi työskentelyä. Laukka nousi vasempaan suuntaan hyvin ja Emilia sai sitä ylläpidettyä hienosti. Oikea laukkaa Odi hieman vastusteli, mutta kun oikein osaa pyytää ja näyttää Odille että sekin laukka nousee niin sekin sieltä muistutuksen jälkeen nousi ja sekin pyöri hienosti :)







Kiitos Emilialle kun jaksaa viedä Odia eteenpäin ! 

By: Niki