perjantai 8. toukokuuta 2015

Puoliylläpitäjäni Eeva ja sileätyöskentelyä

Lupasin tulla Eevaa kuvailemaan ja katsomaan ratsastusta. Olin aika paljonkin etuajassa tallilla, kun poikaystäväni jäi autoani hitsaamaan porukoilleen, joten en jaksanut jäädä siihen katsomaan ja oli poikaystävälläni kaverikin siinä mukana auttelemassa tarvittaessa. Hyvin voin viettää aikani tuttujen ihmisten kanssa tallilla. Ehtisin kuitenkin vain hetken juttelemaan tutun kanssa, kun hän valmisteli hevostaan raveihin, joka pidettiin kokemäellä. Eeva sieltä sitten kaarsi pihalle ja lähdin häntä vastaan. Olin hakenut odin muut tavarat valmiiksi paitsi satulan, kun kamerani roikkui kaulassa ja enkä uskalla jättää sitä minnekkään valvomatta, niin en ottanut riskiä. Eeva haki satulan ja Odin tarhasta karsinaan ja alkoi varustamaan poikaa kuntoon. Tässä vaiheessa laitoin aamu ruuat valmiiksi.

Onneksi kävi taas hyvä tuuri, kentältä lähti yksi ratsukko pois, joten saatiin olla rauhassa. Eeva hetken aikaa verkkasi käynnissä Odia ja sillä välin olin kysynyt Eevalta, mitä haluaisi tehdä? Päädyttiin ravipuomeihin, jonka kasasin toiselle kentän pitkälle sivulle. Eeva aloitti normaalisti ravailemaan kenttää pitkin ja taivutteli, kun Odilla on ollu ristiselkä hieman kipeä, siksi on tärkeää että odi käyttää selkäänsä, että pitkät lihakset vertyy. Postauksesta tulee kuva painotteinen.





Poika ravasi todella nätisti, jolloin alkoi vertymään enemmän ja kulkemaan oikeinpäin. Silti hieman kaula seilaili ylös alas, kunnes sanoin Eevalle että laitetaan piuhoja hieman kireämmälle, niin auttaa tuohon. Kun Odi kulki rentona Eeva alkoi viemään Odia ravipuomeille. Aluksi Odi ei viitsinyt oikein keskittyä ja nostella koipiansa, niin ettei kolisisi. Sitä sitten kertaamaan, joka kerta kun Eeva ratsasti pitkälle sivulle. Toistojen jälkeen puomit mentiin todella hienosti kumpaankin suuntaan. Hyvä!

Tämän jälkeen Eeva nosteli laukkoja kulmissa ja pitkien sivujen keskeltä. Odi ei nostanut ihan laakista laukkaa, vaan otti kolme-neljä ravi askelta välissä. Eeva ei antanut pojalle periksi tuollaisia nostoja, vaan hiljensi vauhtia ja niin kauan toisti, kunnes Odi nosti laukan sillon kun pitää. Kun nostot alkoivat sujumaan, keskityttiin yhdessä siihen, että Odi ei riko raville ( jota tekee helposti), vaan jatkaa laukkaa koottuna ja hyvässä tahdissa. Odilla tarvitsee tukea ulko-ohjalla todella paljon ja pohkeilla ajaa eteenpäin, jotta laukka pysyy hyvänä ja että jatkaa sitä. Toistojen jälkeen ja mun kannustuksella, Odi meni kuskinsa kanssa todella mallikkaasti ja jostain saatiin kaivettua pojan korvat online-asentoon ;) 


kaksi kuvaa onnistuneista nostoista päädyissä!





Tätä lausetta jaksan loputtomiin hokea  "mielummin yksi hyvä askel, kuin kymmenen huonoa", joka päätee tähänkin, hyvään kannattaa aina lopettaa ja kiittää ratsua! Kiitos Eevalle joka on mukana meidän tiimissä ! :)


Vielä loppuun jätän lukijat jännitykseen! Suunnitteilla kaverini Jennyn kanssa, jotakin teille muille ahkerille bloggaajille ;) Siitä myöhemmin !

By: Niki

2 kommenttia: