maanantai 1. kesäkuuta 2015

31.5. esteharjoituskisat

Nyt on meidän kisakausi aloitettu ja jos ette ole huomanneet olen lisännyt sivun "Kilpailukalenteri" ylös, jonne sitten lisäilen minne kisoihin osallistutaan ja niiden tulokset.

Saatiin satula-sota päätökseen ja päästiin Riinan kanssa osallistumaan tallin omiin esteharjoituksiin. Ilmotettiin Odi luokkiin 60cm ja 70cm, jossa kummassakin oli arvostelu 367.1. Hain kaverini matkalta mukaan, joka tulee auttamaan mua tallille. Odin ensinmäinen luokkan verryttely alkoi 13:15, mutta onneksi oltiin hyvin ajoissa ja Riinakin ehti tutustumaan rataan ja laittaa itsensä kuntoon. Riina hyppäsi odin selkään ja lähti kävelemään kentän toiselle puolelle, jonne oli tehty hevosille tarkoitettu kulku, kun kentän portille oltiin tehty pienimuotoinen kisakatsomo. 






60cm Luokassa oli 11 osallistujaa ja Riinan vuoro oli toiseksi viimeinen. Odi hyppäsi todella hienosti puhtaan radan, mutta valitettavasti aika ei riittänyt palkinnoille asti.






70cm osallistui 4 ja Riinan vuoro oli kolmantena. Ensimmäisellä kerralla puhdas rata, mutta uusinnassa 4vp, mutta paljon nopeampi aika. Tällä radalla Odi säteili nopeudella ja ketteryydellä ja hevosesta huokui into saada hyppiä lisää. Riina kiitti poikaa hienosta suorituksesta. Tässäkään luokassa ei päästy palkintojen jakoon.








Palkinnoksi meille jäi hyvä mieli, puhtaisiin ratoihin tähdättiin. Seuraavaksi meidät näkee 13.6. 1-tason seurakilpailuissa Heinäisten ratsutilalla luokissa 60cm ja 80cm. Kiitos Riinalle hyvästä ratsastajasta ja mukana olleille tukihenkilöille! Tästä hyvä jatkaa eteenpäin :)

(c) Nicola Hall

By: Niki

8 kommenttia: