lauantai 30. tammikuuta 2016

Yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin....







Eilen meillä oli aika Fysioterapeutti Heli Hyytiläiselle, mutta harmiksemme emme voineet kuin katsoa satulan sopivuuden. Akupunktio hoidosta Odin selkä oli alkanut oireilemaan. Iho oli punainen ja ärtynyt. Annetaan sen parantua ensin. Satulasta Heli kertoi oman mielipiteensä ja onneksi on korjattavissa.
Eläinlääkäri joka on hoitanut ja tutkinut Odin selkää, sanoi että on huomattavasti jo paremmassa kunnossa, mitä viimeksi on nähnyt. Kuitenkin aristelee sään kohdalta ja huitoo jalalla. Käsky kävi maneesille katsomaan, miten Odi käyttää selkäänsä ja muutenkin liikkuu. Edellisessä postauksessa mainitsin kun Odi liukastui ja veti persuksilleen maahan ja hieman aristeli jalkaansa, josta kerroin kummallekkin, ennen kuin lähdettiin katsomaan liikettä. Jalka oli sisäreunasta turvonnut ja oli kosketus arka. Kävelyssä ei huomattu mitään, totuus tuli kun Riina käski Odia ravaamaan. Eläinlääkärimme käski heti lopettamaan ravin, ontuma-asteeksi tuli 2/5.


Käveltiin takaisin klinikan puolelle ja eläinlääkärimme sanoi, jalka on ultrattava heti miten, mutta hänellä on tässä kolme hätätapausta, nähtäväksi jää kerkiikö. Tässä kohtaa huolestuin ja totesin, että me ollaan vaikka yöhön asti täällä odottamassa, kunhan vain katsot mitä jalalle kuuluu. Jäätiin odottelemaan, kunnes ihme tapahtui ja eläinlääkäri kerkee juuri ja juuri katsomaan jalan. Huokaus ja Odi rauhotettavaksi nopeasti. Odilla mylläsi adrealiini niin kovin hälinästä, että eka rauhote ei vaikuttanut mitenkään ja oli siis toisen piikin tarpeessa.



Odi vaipui horrokseen ja lääkäri aloitti ultraamisen. 

" Paljon pehmytkudosturvotusta erit. vuohisen mediaalipinnalla. Hankositeen runko-osassa ei havaita vaurioita. Lateraalinen hankositeen haara ok, mediaalinen hankositeen haara kiinnittymiskohdastaan kauttaaltaan suurentunut, mitaten noin 30% läpimitaltaan suurempi kuin lateraalinen."

DG: Mediaalisen hankosidehaaran lievä vamma.

Vielä selkeytän mitä mediaalinen ja lateraalinen sanat tarkoittaa: Mediaalinen = sisempi hankoside ja Lateraalinen = Ulompi hankoside. Eläinlääkäri sanoi, että meillä kävi todella hyvä tuuri, että näinkin vähällä tästä selvittiin. Onneksi näin

Hoito-ohjeeksi saatiin Metacam kuuri ja jalan kylmäystä 1-2 päivässä, erityisesti kävelytyksen jälkeen, joka Odilla on karsina-tarha-karsina väliä ensiviikon perjantaihin asti. Sitten alotetaan 15min kävelyä ja sitä seuraavalla viikolla 20min kävelyä jne.

Odin kanssa aloitetaan ihan alusta kaikki. Seuraavaksi jalka ultrataan kolmen viikon kuluttua uudelleen ja saadaan lisävarmuutta liikutuksen lisäämiseen. Heli tulee seuraavaksi kotikäynnille, näyttämään meille miten annetaan oikein sähköhoitoa selälle ja opettaa muutakin toimenpiteitä. Satulansovittajakin pitää kutsua uudelleen.


Palaan blogin puolelle jalasta myöhemmin, tällä hetkellä ei ole kuin kuntoutusta luvassa ja lepoa, eli eipä oikein mitään kerrottavaa.

By: Niki

4 kommenttia:

  1. Voi eih, Odi parka! teillä on mennyt surkeasti... takapakkia aina vaan. :/ Mutta kyllä niitä onnistumisiakin tulee vielä. :) Tsempiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt mennää kovin alamäkeen. Hyvä et nää tulee samaan syssyyn niin suuntana on ylöspäin! Kiitos! :)

      Poista
  2. Joo, tsemppiä ja paranemisia sinne < 3 Kyl se siit viel iloksi muuttuu :)

    VastaaPoista