tiistai 13. elokuuta 2013

Aikaisemmat pienet testi hypyt ja kolittaminen

Palataan nyt pikkasen ajassa taakseppäin, siihen päivään kun Odi ei oireillut vatsasta. Miettisin tosi pitkään että uskallanko laittaa tänne muutaman hyppy kuvan vai alkaako paskamyrsky siitä, koska hevonen on lihakseton niin ei voi kuitenkaan kokeilla edes pienesti miten se hyppää? Kokeillaan! 
Kaverini Henna näki ja ratsasti Odin ensimmäistä kertaa, hyvät alku käynnit ja kentällä ravailua ja laukan kokeilemista ja muutaman puomin käskin ylittää ;) Huomattiin että kentällä on yksi vähän alle 50cm este ja harkinta ajan jälkeen Henna halusi kokeilla. 





Tosiaan Henna hyppäsi VAIN 5 kertaa, ettei yhtään sen enempää, ettei mene jumiin niistä lihaksista, jota Odilla edes vähäsen on. Kuvaaja (eli minä) oli sitten todella huono :D pahoittelen! Henna tähtää Odin kanssa n. vuoden päästä johonkin tallien välisiin estekisoihin, niin katsotaan miten sujuu :) Odi on ollut vissiinkin viime vuonna salossa estekisoissa, mutta tuloksista en tiedä mitään :) Katsotaan mitä ensi vuonna tapahtuu :)






Kolittaminen

Sitten palataan ihan nykyhetkeen ja siihen miten Odi tällä hetkellä jakselee. Ummetusähkyn merkkejä/oireita ei ole näkynyt enää ollenkaan, mutta lannan syönti jatkuu edelleen... Odi kaluaa koko tarhan lävitse ja syö joka ikisen kasan, minkä löytää mistäkin nurkasta. Eipä tuo terveelta kuullosta ja soitin taas eläinlääkärille tuosta ja olimme samaa mieltä kun ehdotin kolittamista, koska Mani oli myöskin todella lihakseton ja kylkiluut törröttivät kun ostin sen. Manin kolittamisen jälkeen kasvatin lihakset takaisin Build up -merkkisellä myslillä, ja sain siitä hevosen näköisenkin :) Miksipä tämä ei toimisi Odilla? Koulu alkoi eilen ja ihmeteltiinkin vain tunnin verran hallin tiloissa, kunnes opettaja päästikin meidät menemään ja siinä tajusin että nyt ois hyvä aika marssia tallille kaupan kautta ja ostaa piimää. Tallille päästyämme hain terveen hevosen karsinasta 3-4 kpl lantapalloa ja sotkin ne piimän kanssa ja lisäsin vähän mysliä. Odi huomasi että oon tuomassa sen kippoa takaisin tarhallepäin ja hörähti, kipon annoin turvan eteen ja bon abetit. Odi haisteli ja oli hirmu pettyneen näköinen, kun ei ollutkaan ihan pelkkää mysliä ja ei maistanutkaan..Mites nyt sitten? Kaipa se sen syö kun nälkä tulee. Eikä auttanut kun yritin houkutella heinää ja vihreetä sotkemalla vielä kippoon. Antaa olla syö jos syö.
Tänään lähetin viestin poikaystäväni äidille ja kyselin asiaa, jos ois vahingossakin syönyt ateriansa ja oli kuulemma popsinut yön aikana kipon tyhjäksi :) Nyt sitten seurailemaan paraneeko Odin kolit ja lopettaa oman lannan syömisen :)


Tässä vielä kuva Odin "herkku" lounaasta :)

By: Niki

8 kommenttia:

  1. milloin alatte taas liikuttamaan odia?:)

    VastaaPoista
  2. Odia on liikutettu ihan joka toinen päivä,vimeistään kolmas. Liikkuu ihan normaalisti, mutta rauhallisesti :)

    VastaaPoista
  3. Ketä tolla hepalla nykyään ratsastaa?=)

    VastaaPoista
  4. Odilla ratsastaa minä,Kaverini Henna, joka esiintyy blogissa välillä ja Odia alkaa vuokraamaan sellainen Nea, josta tulee juttua vähän myöhemmin :) Blogi löytyy myös Nealta :)

    VastaaPoista
  5. Kannattaa koittaa B-vitamiinia, saattaa auttaa lannansyöntiin

    VastaaPoista
  6. Syö koko ajan, ja on helpottanut (:

    VastaaPoista
  7. Terkkui odille ! Oli tallilla missä kävin ennen !

    VastaaPoista